Rikkakasvien torjuntaa

28.2.2020

Rikkakasvien torjuntaa

Helpointa rikkatorjunta on silloin, kun rikkoja ei ole, tai ne voidaan ajatella oheiskasveina, jotka toimivat pääkasvin kanssa yhdessä, vaikkapa aluskasvien tapaan. Aina kuitenkaan asiat eivät ole näin yksinkertaisia, ja rikoista pitää päästä eroon.

Torjunta-aineiden käytön minimointi liittyy oleellisesti hiiliviljelyyn, sillä silloin tarjotaan parhaat mahdolliset olosuhteet myös hyödyllisille eliöille niin maan päällä kuin sen allakin. On siis järkevää välttää erityisesti pestisidien ja fungisidien käyttöä mahdollisuuksien mukaan ja käyttää herbisidejäkin vain havaittuun täsmätarpeeseen.

Luomuviljelyssä kasvinsuojeluun käytetään laajaa keinovalikoimaa, josta löytyy monia hiiliviljelyyn soveltuvia tekniikoita.  Esimerkiksi seuraavasta julkaisusta voi jokainen poimia itselleen sopivia tapoja oman tilansa hiiliviljelyn tueksi ja kehittää uusia yhdistelmiä:

Luonnonmukainen maatalous. 2006.  Rajala, J. (toim.). Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, julkaisu no 80. ISSN 0786-8367.  

Lue myös nämä

Kerääjäkasviratkaisin ja Kerääjäkasviopas

Kerääjäkasviratkaisin

Peltomaassa kuhisee

Keinoja turvemaiden kestävään hoitoon