Satokasvien ominaisuuksia viljelykierrossa

25.1.2021

Satokasvien ominaisuuksia viljelykierrossa

Syysviljat ovat kevätviljoja syväjuurisempia ja kevätviljoihin verrattuna sekä ottavat että vapauttavat tehokkaammin ravinteita maaperästä. Syysviljojen kasvustoon jäänyt tai kasvilta hyödyntämättä jäänyt typpi voi myös hyödyttää seuraavaa viljelykasvia. Syvemmän ja suuremman juuristonsa myötä syysviljat parantavat maan rakennetta ja tuottavat maaperään enemmän orgaanista ainesta.  

Syysviljojen viljely onnistuu parhaiten lohkoilla joiden vesitalous on kunnossa, sillä ne eivät siedä seisovaa vettä ja jäätä. Tällaisia ovat esimerkiksi viettävät lohkot ja kivennäismaat, eloperäisillä mailla talvehtiminen voi olla epävarmaa. Syysviljat kestävät kevätviljoja paremmin kevätkuivuutta laajemman juuristonsa vuoksi.  

Syysruis viihtyy parhaiten kevyillä kivennäis- ja savimailla. Syysruis sietää happamampiakin olosuhteita, mutta pH:n olisi hyvä olla vähintään tyydyttävällä tasolla. 

Syysvehnä kasvaa parhaiten kivennäis- ja savimailla, ja pH:n tulisi olla yli 6,2. 

Öljykasveilla on syvä ja runsas juuristo, joka muokkaa maata, mutta ei kuitenkaan läpäise tiivistymiä. Rypsi hillitsee viljoilla esiintyviä kasvitauteja. Rypsin hyvä esikasvivaikutus perustuu kasvustoon jääneeseen tai käyttämättä jääneeseen typpeen, joka toimii ravinnelähteenä seuraavalle viljelykasville. Kasvitautiriskien vuoksi öljykasveja suositellaan viljeltäväksi lohkolla korkeintaan joka viides vuosi. 

Syysrypsi ja –rapsi sopivat monille maalajeille, mutta parhaimpia lohkoja ovat viettävät kivennäismaat joilla vesi ja jää eivät pääse seisomaan talven aikana. Syysmuotoisten öljykasvien viljely onnistuu parhaiten lohkoilla joiden vesitalous on kunnossa. pH:n tulisi olla vähintään tyydyttävällä tasolla.  

Kevätrypsi ja –rapsi sopivat hyvärakenteisille maille ja useille maalajeille. Kevätrapsia ei kuitenkaan suositella eloperäisille maille. Kivennäismailla pellon pH:n tulisi olla vähintään 6.

Öljypellava kasvaa parhaiten hikevillä savi- ja hietamailla, ja se pärjää myös happamilla mailla (pH yli 5,5), mutta viihtyy parhaiten kun pH on yli kuuden. Pellava on matalan juuristonsa vuoksi poudanarka. 

Öljyhamppu sopii hikeville ja multaville maille, joiden pH on 6-7 ja joiden vesitalous on kunnossa: hampun juuristo ei kestä seisovaa vettä.  

Juurikasvit muodostavat syvän ja runsaan juuriston, ja ottavat maasta ravinteita kasvukauden myöhäiseen syksyyn saakka. Ne myös rapauttavat maasta ravinteita kuten kaliumia. Kasvinvuorotus on tärkeää tautipaineen vähentämisen kannalta. Perunamaan tulisi olla vesitaloudeltaan hyvä, ja se menestyy parhaiten kevyillä kivennäismailla pH:n ollessa vähintään tyydyttävä. Sokerijuurikas ei viihdy happamilla mailla, pH:n tulisi olla lähempänä seitsemää.  

Kumina on monivuotinen ja syväjuurinen viljelykasvi, joka muokkaa maata ja lisää maaperän orgaanisen aineksen määrää. Kumina on hyvä esikasvi erityisesti syysviljoille. Pellon pH:n tulisi olla vähintään 6,3 ja parhaiten kumina menestyy kivennäismailla. Vesitalouteen ja pellon pinnan muotoiluun kannattaa kiinnittää huomiota, sillä pellolla seisova vesi voi aiheuttaa talvituhoja.  

Nurmien ominaisuudet riippuvat nurmiseokseen valituista lajeista. Erityisesti puna-apila, ruokonata ja koiranheinä kasvattavat syvän juuriston, joka muokkaa maata ja jättää jälkeensä runsaasti orgaanista ainesta. Toisaalta taas valkoapilan rönsyävä kasvutapa täyttää nurmen aukkopaikkoja ja vähentää rikkakasveille otollista kasvutilaa.  

Apilat ja mailaset kasvavat parhaiten hyvärakenteisilla, vesitaloudeltaan hyvillä savi- ja kivennäismailla, joiden pH on yli 6. Erityisesti sinimailanen viihtyy parhaiten lämpimillä, rinteisillä lohkoilla, joissa pohjavesi on tarpeeksi alhaalla.  

Heinäkasvit sopivat useimmiten kaikille maalajeille, mutta niiden poudankestävyys vaihtelee lajin mukaan. Esimerkiksi syväjuuriset ruokonata ja koiranheinä kestävät paremmin kuivuutta verrattuna matalajuurisiin timoteihin ja englanninraiheinään. 

Palkokasvien kuten herneen ja härkäpavun viljely vähentää typpilannoitustarvetta sekä viljelykasvilla että seuraavan satokasvin lannoituksessa. Palkokasvien biologinen typensidonta lisää biologista aktiivisuutta juuristovyöhykkeen alueella ja edistää ravinteiden mineralisoitumista.  

Herne on kasvupaikkavaatimuksiltaan vaatelias, ja se viihtyy parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hieta- ja hietasavimailla. Maan pH:n olisi hyvä olla 6,0 – 6,7. Herne kärsii helposti kuivuudesta sekä liiallisesta vedestä. 

Härkäpapu viihtyy parhaiten ilmavilla savi-, hietasavi- ja hietamailla, joiden pH on 6,0 -7,0. Härkäpapu ei sovi poudanaroille maille, ja typpirikkailla multamailla sen tuleentuminen voi viivästyä.  

Lupiini viihtyy karkeilla hieta- ja hiekkamailla, joiden pH on hapan tai neutraali (alle 6,3). Lupiinilohkojen vesitalouden tulisi olla kunnossa.

Teksti: Iina Haikarainen, ProAgria Etelä-Savo

Lue myös nämä

Pölyttäjäystävällinen maatila

Tehtäviä Uudistavan viljelyn e-opistosta

Kosteikkoviljelyn kasviopas

Hiilitermistö haltuun